keskiviikko, 23. huhtikuu 2008

Linnut lentäneet uusiin koteihinsa

Elämä meillä on nyt palannut taas rauhallisemmaksi. Toissapäivänä lähti viimeinen pentu kohti uutta kotiaan pohjoisessa. Pojat lähtivät siitä viikon aikaisemmin kohti Turkua. Kovasti olisi tehnyt mieli jättää itsellekkin yksi riiviö tänne kasvamaan, mutta toisaalta oli pentujen lähdettyä kiva taas laittaa matot lattialle ja ottaa verhot solmuilta alas roikkumaan. Ja enää ei ole myöskään tarvinnut tarkata lattioita välttääkseen lätäköihin astumista. Blogin päivitys jatkuu sitten, kun seuraava pentuprojekti aikanaan tulee, eli täällä nyt hiljennytään elämään näiden aikuisten koirien kanssa taas vaihteeksi.
Kovasti onnea Pikku Linnuille uusissa kodeissaan!

Tässä vielä meillä täällä pisimpään olleen tyttösen, Pajulinnun terveiset:
1512500.jpg

tiistai, 8. huhtikuu 2008

8.4

Viime päivityksestä onkin hiukan aikaa. Viikko sitten vkonloppuna käytiin vanhempieni luona Päivärinteellä ajelulla. Pennut pääsivät farkun takaboksiin isojen koirien kanssa. Yksikään ei voinut pahoin, eikä vinkunut matkalla. Päivärinteellä saivat temmeltää pennuille uusissa sisä- ja ulkotiloissa. Täällä meillä pennut ovat pentuaitauksessaan enää yksinollessa ja öisin, muuten temmeltelevät ympäri taloa. Ovat myös jo hyvin oppineet, ettei makkariin saa mennä. Meillä kun ei makuuhuone ole aikuisillekkaan sallittua aluetta. Välillä pitää laittaa pennut pentuaitaukseen rauhoittumaan, jos kierrokset alkaa olla liian korkeilla ja näkee että väsyttää, muttei malta. Pentuaitauksesta poispääsyn kanssa ollaan myös harjoiteltu hiljaisuutta. Niin kauan kuin siellä huutaa, ei meillä ole pentuja. Vasta kun hiljennytään, käydään pennut päästämässä sieltä pois. Tänäaamuna oli jo ihan hiljaista kun laitoin pennuille nappulaa aamulla turpoamaan, ennen kuin kävin antamaan niitä aitaukseen. Pitää aina aamuisin ensimmäisenä antaa aitaukseen pennuille ruoka, kun muuten  pennut ahdistelevat pois päästyään Kiiraa, jota ei enää huvita imettää.

Perjantaina pentujen punaiset er-paperit vihdoin saapuivat. Jännäsin jo, että kerkenevätkö ennen sirutusta, kun kesti ja kesti, mutta tulivathan ne sentään sieltä. Tänään pennut saavat sirut tallenteeksi.

Eilen sai pitkästä aikaa otettua kuvia pennuista. On ollut pitkään niin harmaata, ettei ole viitsinyt pahemmin kuvata. Eilen kuitenkin paistoi, joten tässä muutamia kuvasia ulkoilusta.

Kaikki partsilla
1445476.jpg

Pähkinä partsilla
1445466.jpg

Kaikki pihalla
1445465.jpg

Puska
1445473.jpg

1445472.jpg

Paju
1445469.jpg

Neidillä on jo terhakkaan pystyt korvat, pojilla tulee vähän perässä,  nyt on molemmilla "puolitangossa".
1445467.jpg

"Täällä, täällä" -kimitys saa huomion. Pennut tulevat hienosti kun niille huutelee. On sisällä opetettu pennuille, että tuo huutelu tietää aina namia ja/tai rapsuja.
1445468.jpg

Pojat
1445471.jpg

Ja vielä toisen kerran pojat
1445470.jpg

Kohta nämä pikkulinnut lähtevätkin kokeilemaan jo omia siipiään ja pyrähtävät uusiin maisemiin. Torstaina lähtevät pojat ja Kiira. Tytsä jää vielä vähän pitempään meidän luokse.

keskiviikko, 26. maaliskuu 2008

26.3.

Minna kävi tänään kuvaamassa 5vkois-kuvat pennuista. Kuvaaminen ja siinä avustaminen oli jo astetta haasteellisempaa kuin viimekuvauksissa, kun pennuilla pysyy nyt jalat jo kohtuullisen tukevasti alla ja niillä pääsee jo lujaa vipeltämään. Erilaisia ihmeellisiä ääniä päästelemällä saatiin kuitenkin pennut hetkeksi pysähtymään ja katsomaan ehkä jopa kameraankin -ennen kuin juoksivat kameran ja kuvaajan luokse.

Pähkinänakkeli katsomassa syvälle sieluun
1411567.jpg

Ihmetellään niitä outoja ääniä
1411571.jpg

Koriposeeraus
1411573.jpg

Tämä pikkuherra on melkoisen vauhdikas tapaus, vaikka se ei kuvista niin välitykkään
1411574.jpg

Pajulintu:
"Minä tulen nyt!" ja tomerasti häntä pystyssä
1411584.jpg

Sitten vähän poseerataan mallikkaasti kuten kauniiden neitojen kuuluukin
1411585.jpg

Sitten voisi oikeastaan olla jo suunta muualle
1411587.jpg

Pensastasku:
Porukan jytkyin rakenteeltaan ja myös kovin syömäri. Aina ensimmäisenä lautasella hotkimassa lisäruokia.
1411578.jpg

Tällä herralla on myös porukan pörröisin ja pisin turkki.
1411581.jpg

Sitten vielä koriposeeraus
1411583.jpg

Tassunheilautus seuraavaan kertaan taas!

sunnuntai, 23. maaliskuu 2008

23.3

Pennut ovat tässä tällä viikolla päässeet ulkoilemaankin muutamia kertoja. Nyt vkonloppuna on taas pakkasta ollut enemmän, joten on käyty vaan ihan pikkumutkia parvekkeella. Ensiviikoksi on luvattu taas lauhtuvan, joten sitten taas päästään varmaan enemmän ulkoilemaan.
Tässä muutamia kaverini ottamia kuvia pennuista ulkoilemassa:

Äiti ja lapset
1401492.jpg

Pennut, vasemmalla Pensastasku, keskellä Pajulintu ja oikealla Pähkinänakkeli
1401500.jpg

Pajulinnun piitkä askel
1401496.jpg

Pensastasku
1401501.jpg

Pähkinänakkeli
1401546.jpg

Kiira, Pajulintu ja minä
1401545.jpg

"Äiti, ruokaa!!"
1401503.jpg

Seisova pöytä
1401506.jpg
Penntujen elintila laajeni taas alkuviikosta ja sen jälkeen on pentuaidan porttia pitänyt jo pari palikkaa korottaa, kun pennut alkavat olla niin isoja, että kohta tulevat aitauksesta ulos. Välillä saavat valvotusti olla muuallakin huushollissa, mutta sillon kun ei olla valvomassa, saavat pysyä vielä tuossa noin kymmenen neliön aitauksessa olkkarissa.

sunnuntai, 16. maaliskuu 2008

16.3.

Kaverini Minna Väänänen kävi tänään (tai siis eilen, kun kello on jo humpsahtanut yli puolenyön) kuvaamassa pentusia. Minna kuvailee koiria harrastukseen enemmänkin ja jos joku kiinnostuu Minnan kuvauksista niin kotisivuiltani löytyy Minnan yhteystiedot :)

Tässä sitten niitä kuvaussession tuotoksia :)

Naiset ensin, eli aloitetaan neiti Pajulinnusta:
1378374.jpg

1378372.jpg

Sitten nuoriherra Pähkinänakkeli
1378377.jpg1378371.jpg

Ja nuoriherra Pensasku
1378376.jpg

1378375.jpg

Sitten muutama yhteisposeerauskuva koko pentusakista. Tässä vasemmalta lukien Pajulintu, Pähkinänakkeli ja Pensastasku:
1378369.jpg

Meillä on täällä tällainen herkullinen pääsiäiskori :)
1378387.jpg

Lisää Minnan ottamia kuvia pennuista voit ihastella täältä , Minnan kotisivut ja sieltä lisää kuvia löydät täältä.